perjantai 15. kesäkuuta 2007

Suomessa pisimmät lomat!

Suomalaisten on syytä olla tyytyväisiä, sillä kansainvälisen vertailun perusteella maassamme on parhaat lomat.

Tieto perustuu henkilöstökonsulttifirma Mercerin tutkimukseen, jossa tarkasteltiin 49 maan vuotuisia lakisääteisiä lomia.

Suomessa työntekijöiden on saatava vähimmillään 30 palkallista vuosilomapäivää, jonka lisäksi meillä on 14 palkallista kansallista vapaapäivää. Lähimmäksi Suomea yltävät Ranska, Israel, Liettua ja Marokko 40 vapaapäivällä.

Rakkaassa naapurimaassamme Ruotsissa lomapäiviä kertyy vuoden aikana 36. Yhdysvalloissa määrä on vain 25.

Huonoin tilanne on Filippiineillä ja Thaimaassa, joissa lomaa on vain 19 päivää vuodessa.

Kaiken kaikkiaan lomatilanne on EU:n alueella huomattavasti parempi kuin Atlantin tuolla puolen. Yhdysvalloissa ei ole lakia, joka velvoittaisi yrityksiä maksamaan työntekijöilleen vapaa-ajasta tai myöntämään vähimmäismäärän lomapäivistä palkattomana.

Ei kommentteja: