perjantai 28. syyskuuta 2007

Heja Sverige Igen...




Suomalainen, ruotsalainen ja Claudia Schiffer istui samassa vaunussa junassa.
Juna meni tunneliin, ja koska kyseessä oli vanhan tyylinen juna, vaunuissa ei ollut lainkaan valoja joten tuli aivan pimeää. Kuului suutelun ääni ja todella kova läpsäisy.

Kun juna tuli ulos tunnelista, Claudia Schiffer ja suomalainen istuivat kuin
mitään ei olisi tapahtunut, ruotsalainen piteli kädellään kipeää poskeaan.

Ruotsalainen ajatteli: 'Suomalainen on ilmeisesti suudellut Claudia Schifferiä
ja Claudia löi ohi suomalaisesta osuen minuun.'

Claudia Schiffer ajatteli: 'Ruotsalainen varmaan yritti suudella minua,
suutelikin vahingossa suomalaista ja sai neniinsä siltä".

Suomalainen ajattelin: 'Helvetin hienoa. Seuraavan kerran kun juna menee tunneliin, teen pusun äänen uudestaan ja lyön tota ruotsalaista mulkkua vielä lujempaa.'



- No nyt armeija on ohi! sanoi ruotsalainen nuorukainen isälleen.
- Hienoa, poikaseni, isä sanoi. - Ryyppäsitkö usein?
- En.
- No kävitkö usein naisissa?
- En.
- Eipä sinulla sitten ole paljoakaan kertomista myöhemmin. Poltit kai sentään hashista?
- En tehnyt sitäkään, mutta menin kihloihin kämppäkaverini Erikin kanssa.



Mitä ruotsalaiset tekee armeijassa talvella?
- Vetelee kessua.



Mikä ruotsalaisten miesten lempilaulu, kun he menevät armeijaan?
- No more lonely nights



Mitä yhteistä on Ruotsin armeijalla ja esinahalla? - Kummatkin vetäytyvät tiukan paikan tullen.



Kaksi ruotsalaista pinkoi pitkin junarataa henkensä edestä, sillä juna oli tulossa kovaa vauhtia takaa. Juna lähestyi lähestymistään.
- Hypätään metsikköön! toinen ehdotti läkähdyksissään.
- Oletko hullu? toinen huusi, - emmehän me pääse junaa pakoon edes tässä, niin miten se tuolla pusikossa onnistuisi?



Ruotsalainen meni suomalaiseen lihakauppaan ja tiskille päästyään pyysi lihamestarilta makkaraa.
- Pannaanko siivuina vai kokonaisena?
- Herregud, luuletteko, että olen joku pajatsoperse?



Ruotsalainen opiskelija soitti kotiinsa:
- Luulen, että huonekaveristani on tulossa homo.
- Mikä saa sinut epäilemään sellaista? kysyi opiskelijan isä.
- Hän sulkee silmänsä, kun suutelen häntä.



- Onko mahdollista saada aids wc-istuimesta?
- Vain jos siinä istuu ruotsalainen.



Mikä on tukholmalaisen lempihedelmä?
- Tunnelbanan.



Minkä takia Ruotsissa myyvät parhaiten kuningasta esittävät postimerkit?
- Ostamalla niitä ruotsalaiset saavat nuolla kunkun takapuolta.



Miten (katolinen) ruotsalaisnunna saadaan raskaaksi?
- Puetaan hänet alttaripojaksi.



Mikä on katastrofin ja onnettomuuden ero?
- Jos ruotsalainen tippuu koskeen, on kyseessä onnettomuus.. Jos hänet saadaan pelastettua, kyseessä on katastrofi.



Vanha ruotsalainen sai haasteen oikeuteen lehmään sekaantumisen takia.
- Mitenkäs nyt sitä tuossa iässä? Ja vielä lehmään?
- Kun lampaat tahtovat olla jo liian vikkeliä.



Miksi ruotsalaisissa poliisiautoissa on yksi mies ja yksi nainen?
- Työpaikkaromanssien välttämiseksi.



Miksi Kolmen sepän patsaan jokainen seppä katselee eri suuntaan?
- Etteivät ruotsalaisturistit pääsisi yllättämään.



Mitä yhteistä on ruotsalaisella ja pullollisella olutta?
- Molemmat ovat parhaimmillaan kylminä, juuri avattuna pöydällä.



Miksi ruotsalainen otti avioeron?
- Hän sai muutenkin tarpeekseen Anusta.



Pimeässä Kongossa oli ihmissyöjien herkkuliike. Eräs kannibaali astui sisään ja myyjä kehui juuri tullutta tuote-erää:

- Nyt sattui niin mukavasti, että saimme juuri ison lastin aivoja. Aivan tuoreita!

- Minkäs hintaisia ne ovat?

- Noo... riippuu kansalaisuudesta. Yhdysvaltalaisen aivot 12 helmeä kilolta, ranskalaisen 17 helmeä ja ruotsalaisen 499 helmeä.

- Kuinkas ne niin kalliita ovat?

- Etkö tiedä, kuinka helvetin monta ruotsalaista täytyy tappaa, ennen kuin saadaan kilo aivoja kasaan?





Suomalainen oli ruotsalaisessa pikkukylässä ja näki ruotsalaisen yrittävän kiivetä lipputankoon mittanauha kädessään.

- Mitä ihmettä oikein teet, hän kysyi.

- Mittaan lipputangon korkeutta, se vastasi.

- Eikö olisi helpompaa avata nuo pultit tuolta alhaalta, kumota tanko ja vasta sitten mitata se?

- Kuinka tyhmiä te suomalaiset oikein olette? Minä haluan mitata sen korkeuden enkä leveyttä.






Ruotsalainen oli ostanut 24 palan palapelin. Hän ahersi ja ahersi sen kanssa ja lopulta parin kuukauden päästä palapeli oli koottuna.

- Katso mitä tein, se kertoi kaverilleen.

- Onpa mahtava. Kauanko teit sitä?

- Pari kuukautta.

- Onko se lyhyt vai pitkä aika?

- Oletko hölmö? Katso laatikkoa, siinähän lukee, että 2-4 v.






Ruotsalainen turisti oli matkalla Englannin maaseudulla ja alkoi juoda lähteestä, jonka vieressä oli kyltti "Do not drink - toxic water!"

Suomalainen turisti havaitsi tämän ja huusi:

- Hey! Don't drink! The spring is poisonous!!

Ruotsalainen kääntyi ja sanoi:

- Förlåt, men jag kan inte engelska. Vad sade du?

- Dricka med båda händer, det är snabbare.






Miksi ruotsalaispoliisien virkapuvussa lukee "Abba"?

Koska englantilaispoliisien asusteissa on teksti "Police".






Kaksi ruotsalaista avioparia oli kyllästynyt vakituiseen partneriinsa ja he päättivät kokeilla parinvaihtoa.

Vaihdetut parit siirtyivät omiin huoneisiinsa ja hommat alkoivat.

Kesken tiimellyksen toinen naisista kohottautui ylös ja tuumi:

-Mitenkähän pojilla sujuu?






Ruotsalainen huoltomies meni vaihtamaan palanutta lamppua erään firman johtajan huoneeseen. Huoltohenkilö saapui mutaisilla kengillään ja mitään ajattelematta kapusi kenkineen johtajan pöydälle. Johtaja ehdotti:

- Mitä jos seisoisitte vaikka tämän paperin päällä?

- Mitä sitä suotta, vastasi huoltomies. Kyllähän minä muutenkin yletyn.






3 insinööriä, joista 2 ruåtsalaista ja 1 suomalainen, kävivät yhdessä dokaamassa pubissa Lontoossa.

Parin kuukauden kuluttua suomalainen lähti Suomeen, ja kun ruåtsalaiset menivät kahdestaan pubiin suremaan ystävänsä lähtöä, niin toinen ruåtsalaisista sanoi:

- Tiesitkö muuten, että suomalaisella oli kaksi persreikää?

- En, miten niin", kysyi toinen.

- Joo, joka kerta kun menimme kaikki yhdessä pubiin, niin pubi-isäntä

tervehti: "There comes that brave Finn with the two assholes."





torstai 27. syyskuuta 2007

Mihin mies tarvitsee itsetyydytystä?




Mihin mies tarvitsee itsetyydytystä parisuhteessa? Minua vähän loukkasi, kun mies kertoi rakastelumme lisäksi tyydyttävänsä itseään lähes päivittäin. Seksiä meillä on 1-3 kertaa viikossa ja minun puolestani sopisi useamminkin eli minä en pihtaa.

Mihin mies tarvitsee itsetyydytystä minun lisäkseni? Määrästä kun ei ole kiinni. Miksen minä riitä, onko meidän seksissä joku vika? Kuitenkin mies sanoo olevansa siihen oikein tyytyväinen. Itse säästelen mieluusti halut miestä varten.

Ei ymmärrä miehiä.


Lue Kommennoinnit ja Kommentoi Täällä









lauantai 22. syyskuuta 2007

torstai 13. syyskuuta 2007

Mieskuntoon.fi - Asiaa miehen terveydestä ja hyvinvoinnista



Voit myös jatkaa suoraan lääkärisivustolle tästä.

Sivuston Käyttöehdot.

Elämäntavat

TERVEET ELÄMÄNTAVAT

VIINI ON VIISASTEN JUOMA!

Alkoholin liikakulutus lisää sairastavuutta ja pahentaa monien sairauksien oireita. Alkoholi on suomalaisen työikäisen miehen johtava ennenaikaiseen kuolemaan johtava tekijä.

SAVUTTOMUUS KANNATTAA

Tupakoinnin lopettaneilla sydäninfarktiriski laskee nopeasti lopettamisen jälkeen. Vastaava vaikutus lopettamisella on myös mm. krooniseen keuhkoputkentulehdukseen ja keuhkosyöpään sekä lukuisiin muihin sairauksiin.

LIIKETTÄ NIVELIIN, TERVEYTTÄ KOKO KEHOON

Liikunta vähentää ennenaikaista kuolleisuutta. Se ylläpitää ja kehittää fyysistä kuntoa ja toimintakykyä ikääntyessä. Lista liikunnan ehkäisemistä sairauksista on pitkä!

UNETON ON ONNETON

Riittävä ja hyvänlaatuinen uni on erittäin tärkeää terveydelle. Unen aikana elimistön toimintakyky palautuu ja fyysinen väsymys poistuu. Jos nukut hyvin ja tarpeeksi paljon, mielesi on virkeä ja mielialasi hyvä.

YLIPAINO ALTISTAA SAIRAUKSILLE

Ylipaino kuormittaa tuki- ja liikuntaelimistöä. Se rasittaa myös insuliini- ja muuta aineenvaihduntaa. Seurauksena monien sairauksien riski kasvaa. Sydämen ja verisuonten, vatsan, hengityselinten sekä tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet liittyvät usein ylipainoon.

Parisuhde

LISÄÄ LÄMPÖÄ PARISUHTEESEEN

VINKKI 1

Koskettaminen on yksi parisuhteen tärkeimpiä mielihyvän muotoja. Puoliso, joka koskettaa kumppaniaan hellästi silittäen viestii kaipauksesta, läheisyydestä ja rakkaudesta. Kosketus voi olla myös odotettu merkki halusta ja intohimosta toista kohtaan.

Kysy kumppaniltasi millaisesta koskettamisesta ja hellimisestä hän pitää. Kuuntele hänen mielipidettään ja opettele koskettamaan häntä juuri "sillä oikealla tavalla".

Koskettaminen saa aivot virittymään oikeaan tunnelmaan. Ja muista, että koskettaa voi myös katseella, sanoilla ja teoilla. Ihminen kaipaa hyviä asioita toiselta ihmiseltä.

VINKKI 2

Seksuaalisuus on luonnollinen osa parisuhdetta, mutta se ei tarkoita, että seksi toimisi suhteessa niin kuin robotti. Virvoitusjuoman voi saada automaatista nappia painamalla, mutta eroottiseen tunnelmaan ja halun viriämiseen tarvitaan paljon, paljon enemmän.

Kyse on usein tunnelmasta, joka voi joko sytyttää halun liekkeihin tai sitten estää sen. Esimerkiksi viittaus siihen, miten harvoin seksiä on viime vuosina ollut, latistaa tunnelman helposti.

Keskustele kumppanisi kanssa, millaiset asiat lisäävät eroottista tunnelmaa ja millaiset taas estävät sitä. Varsinkin naiset arvostavat kiireettömyyttä ja yhteistä aikaa. Näin opitte luomaan yhteisiä hetkiä, jotka sytyttävät läheisyyden ja yhteisen nautinnon.

VINKKI 3

Parisuhde toimii parhaiten, jos molemmat osapuolet osoittavat aitoa hellyyttä ja läheisyyttä toisiaan kohtaan. Usein kuulee sanottavan, että "kyllähän minä hellisin, mutta kun se puoliso aina välttelee ja on kylmennyt". Silloin on hyvä pysähtyä miettimään ja kysyä itseltään "olenko minä itse tehnyt jotakin sellaista, minkä takia kumppanini ei päästä lähelleen" tai "olenko minä jättänyt tärkeitä asioita tekemättä tai sanomatta".

On hyvä kuunnella myös kumppanin mielipidettä asiassa ja kysyä, miten tilannetta voisi parantaa. Muista, yritä olla suuttumatta vaikka saisitkin joskus kuulla vähemmän imartelevia vastauksia ja neuvoja.

Jukka Virtanen, Sexpo säätiön toiminnanjohtaja

Erektiohäiriö

TIETOA EREKTIOHÄIRIÖSTÄ

MISTÄ EREKTIOHÄIRIÖSSÄ ON KYSE?

Erektiohäiriö tarkoittaa jatkuvaa tai toistuvaa kyvyttömyyttä saada erektiota tai ylläpitää sitä seksuaalisessa kanssakäymisessä. Erektiolla tarkoitetaan peniksen jäykistymistä paisuvaiskudoksen verenkierron lisääntymisen myötä.

Seksuaalinen kiihottuminen saa aikaan muutoksia hermoston ja verenkierron toiminnoissa, minkä seurauksena syntyy erektio. Mikäli johonkin kohtaan tapahtumasarjassa tulee häiriö, erektio voi jäädä tulematta tai se on epätäydellinen.

EREKTIOHÄIRIÖN TAUSTALLA VOI OLLA USEITA SYITÄ

Erektiohäiriön voi aiheuttaa fyysinen sairaus tai vamma, usein kuitenkaan häiriön takana ei ole mitään erityistä sairautta. Tiettyjen lääkkeiden haittavaikutuksena voi myös ilmetä impotenssia.

Seksuaalisen suorituskyvyn heikkenemisen takana voivat joskus olla myös psyykkiset tekijät, kuten stressi, masennus tai ahdistus. Tällöin erilaiset terapiat, kuten seksuaaliterapia, voivat olla sopivin hoitomuoto.

Toisaalta erektiohäiriö itsessään aiheuttaa monelle miehelle näitä psyykkisiä oireita. Tupakka, liiallinen alkoholinkäyttö, heikko yleiskunto ja epäterveellinen ruokavalio altistavat sairauksille, jotka voivat heikentää erektiota.

EREKTIOHÄIRIÖ ON YLEINEN VAIVA

Jopa lähes 40 % nelikymppisistä (neljä miestä kymmenestä)* kärsii kyvyttömyydestä aikaansaada tai ylläpitää riittävää erektiota tyydyttävän sukupuolisuorituksen läpiviemiseksi. Vanhemmilla vaiva on vielä yleisempi: erilaiset sairaudet ja lisääntyvät lääkitykset voivat heikentää kykyä ylläpitää erektiota.

*Massachusetts Male Aging Study. Feldman HA et al. J Urol 1994; 151: 54-61.

USEIN KYSYTTYJÄ KYSYMYKSIÄ

Erektiohäiriö on minulle arkaluontoinen asia. Mistä voin saada apua?

Kynnys hakeutua lääkärille erektiohäiriön vuoksi voi tuntua korkealta. Lääkäri on kuitenkin paras tietolähde erektiohäiriöissä. Asia kannattaa ottaa rohkeasti puheeksi vaikkapa terveyskeskuksessa, työterveyslääkärillä tai yksityislääkärin vastaanotolla.

Liittyykö erektiohäiriön tutkimuksiin monimutkaisia toimenpiteitä?

Ei liity. Tutkimus tapahtuu lääkärin vastaanotolla, jossa keskustellaan terveydentilastasi, elämäntavoistasi ja seksuaalihistoriastasi. Usein tehdään lääkärintarkastus, mm. mitataan verenpaine ja joskus otetaan verinäyte. Käyntiin on hyvä varata 15-20 minuuttia aikaa.

Saanko heti erektion, kun otan erektiolääkkeen?

Lääkkeen vaikutus riippuu valmisteesta ja lääkkeen antotavasta. Kaikkiin erektiolääkkeisiin liittyy tietty viive. Useimmilla valmisteilla suositellaan valmisteen ottamista vähintään 25-30 minuuttia ennen seksuaalista kanssakäymistä. Keskustelemalla lääkärin kanssa asioista pystytte yhdessä löytämään sinulle parhaiten sopivan erektiolääkkeen.

Voinko ottaa erektiolääkkeitä useamman kerran päivässä?

Erektiolääkkeitä ei pidä ottaa useammin kuin kerran vuorokaudessa. Lääkkeiden käyttöön voi liittyä myös muita rajoituksia, joista lääkäri osaa kertoa tarkemmin.

Tarkoittaako erektiohäiriö, että olen menettänyt mielenkiintoni seksiin?

Ei varmasti. Erektiohäiriön taustalla on aina jokin syy, mikä pitää selvittää ja hoitaa. Joskus alhainen testosteronitaso voi vähentää seksuaalista halukkuutta, mutta sekin voidaan hoitaa.

Saan erektion herkästi mutta se ei kestä yhdynnän suorittamiseen loppuun saakka. Mistä on kyse?

Taustalla voi olla suorituspaineita ja epäonnistumisen pelkoa. Et välttämättä tarvitse erektiolääkettä, mutta siitä voi olla apua. Asiasta kannattaa keskustella myös kumppanin kanssa.

Testosteronivaje

TESTOSTERONIVAJE

Normaaliin ikääntymiseen liittyy monia fysiologisia muutoksia, joista eräs on testosteronituotannon aleneminen. Valtaosalla ikääntyvistä miehistä hormonituotannon vajaus ei vaikuta elämän laatuun millään tapaa.

Joissakin tapauksissa yleisoireet muodostuvat häiritseviksi ja apua näihin ongelmiin on haettava lääkäriltä.

Älä käytä testosteronia ilman lääkärin diagnoosia ja reseptiä.

Elävästä elämästä

Tapaukset ovat todellisia, mutta yksityiskohdat on muutettu siten, että henkilöitä ei voi tunnistaa.

TAPAUS 1

Mikko on 50-vuotias naimisissa oleva taksinkuljettaja. Hän on kärsinyt ylipainosta viimeiset 15 vuotta, painoa on nyt 105 kg, pituus 175 cm ja painoindeksi 35 eli hänellä on merkittävä ylipaino. Aiempia sairauksia ei ole lukuun ottamatta esinahan kireyden vuoksi tehtyä esinahan poistoa kolme vuotta sitten.

Hän tulee vastaanotolle viiden vuoden kuluessa pikkuhiljaa ilmaantuneen erektioheikkouden vuoksi; yhdynnät käyvät työstä ja kolme neljästä yrityksestä epäonnistuu. Seksihalut ovat selvästi vähentyneet ja hän kokee itsensä erittäin väsyneeksi, masentuneeksi ja loppuun palaneeksi. Parisuhdekin on kärsinyt tilanteesta. Hän ei ole ikinä tupakoinut ja alkoholin käyttö on vähäistä.

Tutkimuksissa todetaan, että ylipainoa on parikymmentä kiloa. Verenpaine on kuitenkin normaali, eikä sydämen ja verenkiertoelimistön tutkimuksissa ole poikkeavaa. Eturauhanen on normaali. Verikokeissa sokeri, kolesteroli, hemoglobiini ja maksa-arvot ovat kunnossa. Mieshormoni- eli testosteronipitoisuus sen sijaan on matala, 9,5 nmol/l.

Testosteronin tuotantoa säätelevä aivolisäkehormoni LH on normaali. Potilas täyttää Ikääntyvän Miehen Oirekyselylomakkeen, josta pistemääräksi tulee 54, joka sopii vaikeaan testosteronin puutostilaan.

Mikkoa kehotetaan vakavasti kiinnittämään huomiota ylipainoon. Lisäksi hänelle aloitetaan testosteronikorvaushoito ja erektioon tukilääkkeeksi suun kautta otettava erektiolääke. Kontrollikäynti sovitaan 3 kuukauden päähän.

Potilas tulee käymään sovitusti kolmen kuukauden kuluttua. Hän on käynyt laboratoriossa viikkoa aiemmin. Potilas kertoo olevansa kuin uusi mies. Seksihalut ovat palanneet, yletön väsymys väistynyt ja mieliala parantunut. Energiaa on riittänyt liikunnan aloittamiseen ja ruokavaliota hän on remontoinut yhteistyössä vaimonsa kanssa. Paino on pudonnut 5 kg. Erektiolääkkeen avulla yhdynnätkin ovat alkaneet sujua, ja ovat viime aikoina onnistuneet jopa ilman lääkettä.

Testosteronitaso on noussut kolminkertaiseksi ollen nyt 27 nmol/l. Hemoglobiini on noussut tasolle 169, joka on tyypillistä hormonihoidon aikana. Maksa-arvot ovat normaaleja ja verenpaine on jopa hieman laskenut. Virtsaamisvaivoja ei ole ollut. Ikääntyvän Miehen oirelomakkeessa pistemäärä on enää 25, joka on normaali. Sovitaan, että testosteronihoito jatkuu ja seuraava kontrolli on puolen vuoden kuluttua.

Yhteenveto: Mikolla oli kivesperäinen testosteroninpuutos, joka aiheutti hänelle runsaasti fyysisiä, psyykkisiä ja seksuaalisia oireita. Tällainen tilanne liittyy usein ylipainoon. Testosteronihoito oli erittäin tehokasta ja oireet hävisivät täysin. Erektiolääke oli tarpeellinen hoidon alussa.

Juhana Piha, kliinisen fysiologian erikoislääkäri, dosentti

TAPAUS 2

Jarmo on 53-vuotias insinööri, joka on ollut naimisissa 20 vuotta. Aiemmin hänellä on todettu verenpainetauti ja iskiasvaivoja. Hän on tupakoinut nuoresta alkaen vajaan askin päivässä. Alkoholinkäyttö on runsaanpuoleista: viikonloppuisin menee pullo kirkasta ja kuusi olutta. Lisäksi useimpina arki-iltoina kuluu 2-3 olutta. Hän kuitenkin harrastaa paljon liikuntaa, lenkkeilyä ja kerran viikossa koropalloa. Pituutta on 180 cm ja painoindeksi on 27.

Hän tulee vastaanotolle melko äkillisesti alkaneen erektioheikkouden vuoksi. Yhdyntä onnistuu juuri ja juuri, mutta erektio lerpahtelee kesken kaiken. Ongelma alkoi noin ½ vuotta sitten sen jälkeen, kun verenpainelääkitykseen lisättiin nesteenpoistolääke jo ennestään olevan ACE-estäjän rinnalle. Halut ovat ennallaan. Lisäoireena hänellä on tämän puolen vuoden ajan ollut voimakasta hikoilua.

Tutkimuksissa todetaan, että verenpaine on lääkityksestä huolimatta koholla: 140/98. Ikääntyvän Miehen Oirelomakkeessa pistemäärä on 23 eli normaali. Verikokeissa myös testosteroni on normaali 20 nmol/l, samoin sokeri ja kilpirauhaskoe. Ultraäänitutkimuksessa siittimen verenkierto on normaali.

Koska erektio-ongelma oli alkanut samoihin aikoihin kuin verenpainelääkitystä muutettiin, verenpainelääkkeeksi vaihdettiin nyt AT-estäjä ilman diureettia. Elämäntavoista puhuttiin vakavasti. Erektion parantamiseen määrättiin suun kautta otettavaa erektiolääkettä.

Neljän kuukauden kuluttua kontrollikäynnillä potilas kertoi, että lääkityksen vaihdon jälkeen erektio normalisoitui jo viikossa ja häiritsevä hikoilu hävisi. Erektiolääkkeitä hän ei ole tarvinnut ollenkaan. Tupakointia hän on saanut vähennetty hieman ja alkoholin käyttö ei ole enää päivittäistä. Verenpaine oli 124/76. Potilasta kannustettiin elämäntapojen edelleen parantamiseen.

Kommentti: Lääkkeiden aiheuttamat erektio-ongelmat liittyvät useimmiten verenpaine- ja masennuslääkkeisiin.

Kaikkien erektiopotilaiden elämäntavat on syytä aina selvittää huolellisesti. Pitkään jatkunut tupakointi johtaa melkoisella varmuudella ajan mittaan valtimoperäisiin erektio-ongelmiin. Alkoholin suurkulutus edesauttaa monien vakavien sairauksien kehittymistä (esim. diabetes, hermoratavauriot, psyykkiset sairaudet) ja voi siten johtaa erektio-ongelmiin. Jarmon kulutus oli 26-28 annosta viikossa, mikä ylittää suurkulutuksen rajan (24 annosta). Tällaisella alkoholinkäytöllä terveys suurella todennäköisyydellä vaarantuu.

Juhana Piha, kliinisen fysiologian erikoislääkäri, dosentti

TAPAUS 3

Teppo on 51-vuotias myyntineuvottelija, jolla kolme vuotta sitten todettiin sepelvaltimotauti. Hänelle tehtiin pallolaajennus, jonka jälkeen sydänoireet ovat pysyneet poissa ja ainoana lääkityksenä on lasten aspiriini ja kolesterolilääke. Tupakoinnin hän lopetti sepelvaltimotaudin toteamisen jälkeen. Alkoholin käyttö on aina ollut vähäistä ja liikuntaa hän harrastaa kohtalaisesti.

Hän tulee vastaanotolle noin viiden vuoden aikana pikkuhiljaa ilmaantuneiden erektiovaikeuksien vuoksi. Alussa epäonnistumiset olivat ajoittaisia, mutta nyt viimeisen vuoden aikana yhdyntä ei ole enää onnistunut. Erektio voi kyllä yhdynnän alussa tulla, mutta se ei kestä. Myös aamuerektiot ovat huonontuneet selvästi. Seksihalut ovat hyvät ja välit vaimoon kunnossa. Teppo on keskustellut asiasta vaimonsa kanssa ja he yhdessä päätyivät avun hakemiseen.

Tutkimuksissa todetaan normaalirakenteinen mies. Verenpaine on 138/86 eli normaali. Sydämestä kuuluu hyvänlaatuinen sivuääni. Jalkojen valtimoverenkierto on heikentynyt. Ikääntyvän Miehen oirelomakkeessa pistemäärä on 19 eli normaali. Laboratoriokokeissa kaikki arvot, myös kolesteroli ja testosteroni, ovat normaaleja. Peniksen verenkierron ultraäänitutkimuksessa siittimen valtimoiden virtausnopeus todettiin alentuneeksi.

Tepolla on selvä valtimoperäinen erektiohäiriö ja hoitona tähän on suun kautta otettava erektiolääke. Potilas on muuten varsin terve ja häntä kannustetaan ylläpitämään terveydentilaansa. Perusverikokeiden (sokeri, kolesteroli, hemoglobiini) seuranta on aiheellista kerran vuodessa. Tärkeätä on, että painoa ei pääse kertymään ja kolesterolitasot sekä verenpaine pysyvät hyvinä.

Kommentti: Viimeaikaisten tutkimusten perusteella on todettu, että erektiohäiriö voi olla ensimmäinen oire sepelvaltimotaudista. On jopa ehdotettu, että kaikkia erektiohäiriöpotilaita on pidettävä mahdollisina sydänpotilaina, kunnes toisin on osoitettu.

Tepolla erektiohäiriö ilmeni noin 2 vuotta ennen kuin sydän alkoi oireilla ja sepelvaltimoahtauma todettiin. Siittimen valtimoissa tapahtuu täsmälleen samat verenkiertoa haittaavat muutokset kuin sydämen sepelvaltimoissa. Sydämessä oireena on rintakipu ja tai hengenahdistus kun siittimessä oireena on erektiohäiriö.

Sepelvaltimotautipotilaalle suun kautta otettavat erektiolääkkeet yleensä sopivat hyvin, mutta ehdottomana poikkeuksena ovat nitroa käyttävät potilaat; heillä suun kautta otettavia erektiolääkkeitä ei missään tapauksessa saa käyttää, koska yhteiskäyttö voi johtaa hengenvaaralliseen verenpaineen laskuun.

Juhana Piha, kliinisen fysiologian erikoislääkäri, dosentti

TAPAUS 4

Esa on 43-vuotias laadunvalvontapäällikkö. Hän on eronnut 8 vuotta sitten jo teini-iässä alkaneesta suhteesta. Tämän jälkeen hänellä on ollut useita lyhyitä suhteita, ja nykyinen suhde on kestänyt 4 kuukautta. Esa on terve mies ja hän harrastaa aktiivisesti liikuntaa: Kuntosalia ja kesällä pyöräilyä ja talvella hiihtoa. Kunto on erinomainen. Hän ei tupakoi ja alkoholia kuluu joka toinen viikonloppu kohtuudella.

Vastaanotolle tulon syynä on ensimmäisen suhteen jälkeen alkaneet erektio-ongelmat. Yhdyntätilanteisiin liittyy voimakkaita suorituspaineita ja ajan mittaan epäonnistumisia on tullut niin paljon, että kynnys rakastelun aloittamiseen on noussut. Uuden suhteen myötä ajatukset pyörivät epäonnistumispelossa, joka tuntuu kovalta kolaukselta miehiselle itsetunnolle. Monet Esan lyhyet suhteet ovat kariutuneet tähän ongelmaan. Nyt alkanut suhde tuntuu kaikin puolin hyvältä, ja Esalla olisi kova halu jonkinasteiseen vakiintumiseen. Pelko seksuaalisesta epäonnistumisesta
kuitenkin painaa jatkuvasti, vaikka kumppani on hyvin ymmärtäväinen ja kannustava.

Tutkimuksissa todetaan terve, lihaksikas mies, perusverikokeissa ja kliinisessä tutkimuksessa ei ole mitään poikkeavaa. Potilaan kanssa keskustellaan asiasta, ja kuten

hän itsekin on epäillyt, ilmeinen syy erektio-ongelmiin on vuosien mittaan aina vain pahentuneet psyykkiset suorituspaineet.

Potilaan kanssa sovitaan, että hän kokeilee aluksi suun kautta otettavia erektiolääkkeitä. Mikäli ne auttavat, hän käyttää niitä 2-3 kuukauden ajan, jonka jälkeen hän lopettaa niiden käytön ja katsoo miten seksi sujuu ilman niitä. Mikäli vaikeudet jatkuvat, hän ottaa yhteyttä seksuaaliterapeuttiin.

Esa tulee kontrollikäynnille sovitusti 3 kuukauden kuluttua. Hän kertoo, että erektiolääkkeet auttoivat melkein heti ja seksi rupesi sujumaan hyvin. Itseluottamus palautui vähitellen, ja viimeisen parin viikon aikana hän on onnistunut yhdynnässä hyvin ilman lääkkeitä. Todetaan, että tilanne on tältä erää ohi ja Esa ottaa tarvittaessa yhteyttä.

Kommentti: Erektiohäiriön taustalla on noin 10–20 %:ssa puhtaasti psykologiset syyt, useimmiten kovat suorituspaineet, mielialahäiriöt tai parisuhdeongelmat. Selvien suorituspaineiden aiheuttama tilanne laukaistaan helpoimmin ja varmimmin lyhytkestoisella erektiolääkehoidolla. Mikäli taustalla ovat parisuhdeongelmat, pariterapeuttiset selvittelyt ovat tarpeen. Mielialahäiriöissä voidaan tapauskohtaisesti käyttää erektiolääkkeitä tai terapiaa.

Vaikka puhtaasti psykologiset syyt ovat suhteellisen harvinaisia, on syytä korostaa, että käytännössä joka ainoalla erektiopotilaalla psykologiset tekijät tulevat mukaan kuvaan pahentamaan jo jonkin perussairauden aiheuttamaa erektio-ongelmaa.

Juhana Piha, kliinisen fysiologian erikoislääkäri, dosentti

TAPAUS 5

Timo on 67-vuotias naimisissa oleva eläkeläinen. Hänellä on ollut aikuisiän diabetes jo 15 vuotta, jonka hoitona on ollut jo kolme vuotta insuliini. Oikea silmä on laseroitu ja jaloissa on todettu lievää hermoratapoikkeavuutta. Lisäksi hänellä on ollut verenpainetauti 10 vuotta, johon on kahta eri lääkettä. Eturauhanen on suurentunut, mutta virtsavaivat ovat lieviä.

Erektio-ongelmaa on ollut pahenevasti ainakin 10 vuotta. Yhdynnät käyvät työstä, ja niistä onnistuu vain harva jotenkuten. Viime vuosina halutkin ovat huonontuneet.

Tutkimuksessa todetaan hieman ylipainoinen mies, painoindeksi on 28. Verenpaine on tutkimustilanteessa koholla, 150/92 mmHg. Jalkaterien valtimoverenkierto ja tuntoaistit ovat heikentyneet. Verikokeissa sokeri ja ns. pitkä sokeri on hieman koholla. Kolesterolitasot ovat normaaleja, samoin kilpirauhaskokeet. Testosteroni sen sijaan on vain 6 nmol/l. Siittimen verenkierron ultraäänitutkimuksessa todetaan selvä verenkiertohäiriö.

Timolle kerrotaan, että erektiohäiriön syynä ovat monet asiat, jotka liittyvät diabetekseen: pienten verisuonten vaurioituminen, hermoratojen vaurioituminen, verenpainetauti ja testosteronivaje. Erektiohäiriö on vaikea-asteinen. Koska

sokeriarvot ovat epätyydyttävät, diabeteksen hoitoa tehostetaan. Laihduttaminen on aiheellista, koska se auttaa sokeriarvojen hallinnassa. Verenpainetta on syytä seurata ja sen hoitoa tehostaa, jos painetasot ovat kotiseurannassa koholla. Aloitetaan testosteronihoito ja kokeillaan suun kautta otettavaa erektiolääkettä suurimmalla mahdollisella annoksella. Jos tämä ei riitä, on syytä harkita ns. pistoshoitoa erektiohäiriöön.

Kontrollikäynnillä 3 kuukauden kuluttua tilanne on vähän parempi. Seksihalut ovat lisääntyneet ja yhdynnöistä onnistuu jo puolet. Sokeritasot ovat hieman parantuneet. Kotiseurannassa verenpaineet ovat olleet hyviä, joten viime kerralla mitattu arvo oli vain yksittäinen korkeampi lukema. Paino ei ole pudonnut. Erektiokyvyn suhteen potilas on kuitenkin tyytyväinen tähän tilanteeseen ja pistoshoidon aloittamista lykätään toistaiseksi.

Kommentti: Diabetekseen liittyy säännönmukaisesti ajan mittaan erektio-ongelmia, jotka ovat usein vaikeahoitoisia. Taustalla ovat usein sekä verenkierto- että hermorataperäiset syyt (ns. mikroangiopatia ja neuropatia). Esimerkiksi suun kautta otettavat lääkkeet tehoavat vain noin puolella potilaista.

Usein testosteronitasotkin ovat diabeetikoilla alentuneet. Hyvä sokeritasapaino on olennaisen tärkeää, samoin verenpaineen

tarkka hallinta. Jos testosteronitaso on matala, hoito auttaa useimmiten erilaisiin hormonin puutosoireisiin, mutta erittäin harvoin palauttaa erektion. Usein diabeetikolle ainoa kunnolla tehoava erektiohäiriön hoito on paisuvaiskudokseen pistettävä erektiolääke.

Juhana Piha, kliinisen fysiologian erikoislääkäri, dosentti

TAPAUS 6

Mies, 42 vuotta, naimisissa seitsemän vuotta, lapset 3- ja 5 v. Ei todettuja sairauksia tai säännöllisiä lääkityksiä. Mies on tupakoinut aiemmin, mutta lopettanut kolme vuotta sitten. Alkoholia käyttää lähinnä viikonloppuisin. Miehellä on oma rakennusalan firma, joka on menestynyt ihan mukavasti. Viimeiset kaksi vuotta jo muutenkin vähäinen vapaa-aika on mennyt melko tarkkaan omaa taloa rakentaessa. Rakennusprojekti alkaa olla vihdoin valmis.

Vaikka parisuhde on periaatteessa kunnossa, on mies etääntynyt puolisostaan. Yhdyselämä vaimon kanssa on selvästi jäänyt taka-alalle. Mies on havainnut, että erektio ei saavuta täyttä jäykkyyttä, ja pari kertaa on jouduttu jopa jättämään yhdyntä kesken, koska erektio on lopahtanut ennen aikojaan.

Vaimo on ollut onneksi ymmärtäväinen, mutta asia on alkanut häiritä miestä todella paljon. Mies on jopa yrittänyt pakoilla vaimoa järjestämällä itselleen iltaisin muuta ohjelmaa. Miehestä on tuntunut, että mitä enemmän erektiota yrittää, sitä huonompi on lopputulos. Miehen fyysinen kunto on muuten hyvä. Erektiohäiriö on vähitellen kuin piikki lihassa, asia, joka estää nauttimasta elämästä täysillä, vaikka elämä on muuten mallillaan.

Asiantuntijan tulkinta: Tällainen on varsin tyypillinen tilanne. Asia on autettavissa yleensä melko yksinkertaisilla konsteilla.

Ensimmäinen askel on, että mies hakeutuu asiaan perehtyneen lääkärin/terapeutin vastaanotolle keskustelemaan. Lääkärin vastaanotolla miehelle tehdään lääkärintarkastus lähinnä ilmiselvän fyysisen vian poissulkemiseksi. Miehellä ei tällaisessa tapauksessa ole yleensä varsinaista fyysistä sairautta, vaan kyseessä on noidankehä, johon tyypillisesti liittyy suorituspaineita. Erektiolääkitys on useimmiten riittävä lääkehoito.

Sakari Jokelainen, urologi

TAPAUS 7

Mies, 68, eläkkeellä, oltuaan sitä ennen paljon matkustelua vaativassa työssä. Mies on nykyään poikamies ja hänellä on aikuiset lapset. Tuurijuoppouden takia on viettänyt aiemmin railakasta elämää. Kaksi avioliittoa on kariutunut em. syystä.

Vuosien saatossa elämä on rauhoittunut ja mies on lähes raitistunut. Tupakkaa menee kuitenkin edelleen noin 1 aski/vrk. Omalääkäri on havainnut, että miehellä on reippaasti ylipainoa ja metaboolinen oireyhtymä. Lääkäri on neuvonut laihduttamaan, lisäksi verenpaine- ja kolesterolilääkitykset on aloitettu. Verensokeri on ollut sallitun rajoilla. Mies on saanut ravintoneuvontaa, jota ei ole kirjaimellisesti pystynyt noudattamaan, eikä paino ole pudonnut grammaakaan. Verensokeri on seurannassa.

Mies on tavannut tansseissa naisen, jonka kanssa on alkanut synkata varsin hyvin. Intiimistä kanssakäymisestä ei ole kuitenkaan tullut mitään, koska minkäänlaista erektiota ei ole yrityksestä huolimatta. Mies ei muista, koska olisi rakastellut viimeksi. Aluksi asia ei häirinnyt, koska uusi kumppani ei tuntunut vaativan varsinaista yhdyntää, eikä häiriintynyt erektion puutteesta. Vähitellen toivomus kunnollisesta rakastelusta alkoi kuitenkin vaivata potilasta toden teolla. Omalääkäri kirjoitti erektiolääkettä, mutta se ei edes maksimiannoksella osoittanut minkäänlaista tehoa.

Asiantuntijan tulkinta: Miestä on tutkittu jo omalääkärin vastaanotolla, ja verenpaine- ja kolesterolilääkitys ovat todennäköisesti kohdallaan. Elämäntavoista tupakka on ehdottomasti haitallinen erektion kannalta, joten tupakoimattomuuteen tulee nyt satsata. Tärkeä asia on myös painonhallinta.

Edellä mainituilla toimilla voidaan parantaa siittimen paisuvaiskudoksen toiminnan edellytyksiä. Tällaisessa tapauksessa myös veren testosteronipitoisuuden mittaaminen kannattaa. Hoitamattoman, piilevän testosteronivajauksen kumoaminen testosteronikorvaushoidolla voi palauttaa siittimen paisuvaiskudoksen toimintaa siinä määrin, että erektio suun kautta otettavien erektiolääkkeiden avulla mahdollistuu.

Sakari Jokelainen, urologi

TAPAUS 8

Mies, 81 v., on jäänyt leskeksi neljä vuotta aiemmin vaimon kuoltua rintasyöpään. Mies on ikäisekseen varsin terve. Lääkityksenä on vain verenohennuslääke kroonisen sydämen rytmihäiriön takia. Mies asuu yksin omakotitalossa ja hoitelee talon askareet omin päin.

Mies on ajatellut leskeksi jäätyään, että elää yksin loppuelämänsä. Nyt mies on kuitenkin tutustunut viehättävään naiseen, joka on myös leski. Mies on alkanut tuntea fyysistä vetoa naiseen, mutta epäselvää on, onko se oikein ja voiko rakastelu olla mahdollista. Varovasti arvioituna miehellä ei ole ollut erektioita 5-6 vuoteen.

Asiantuntijan tulkinta: Miehen sukupuolivietti on tallella, mikä on normaalia ja sallittua. Leskeys on selkeä yksittäinen erektiohäiriön syy, joten on jopa melko luonnollista, että miehen erektio ei toimi. Ei ole mitään eettistä tai moraalista syytä, miksi mies ei voisi nauttia elämästään myös seksuaalisesti. Myöskään mitään lääketieteellistä estettä erektiolääkityksen kokeilemiseen ei ole.

Sakari Jokelainen, urologi

TAPAUS 9

Mies 37-vuotias yrittäjä, vaimo 43-vuotias mainospäällikkö, avioliitossa 5 vuotta, ei lapsia. Seurustelleet vuoden ennen avioitumistaan, nainen tuolloin työstään sapattivapaalla. Molemmat työssään kiireisiä, matkustavat paljon, arkipäivinä yhteistä aikaa ei jää lainkaan. Viikonloppuisin molemmilla omat harrastuksensa; vaikea löytää yhteistä aikaa silloinkaan. Suhteen alussa viettivät paljon aikaa yhdessä, molemmilla oli aikaa hellyydelle ja läheisyydelle ja seksi toimi hyvin. Viimeisen 2 vuoden aikana miehen seksuaalinen mielenkiinto ja halu ovat kadonneet lähes kokonaan. Vaimo kokee tilanteen vaikeana ja kokee kärsivänsä sekä hellyyden että seksin puuttumisesta. Mies on tilanteesta lähinnä ärtynyt ja sulkeutunut. Vaimo on ottanut esiin myös eron mahdollisuuden.

Asiantuntijan kommentti: Aviopari hakeutui pariterapiaan, jossa alettiin käsitellä molempien kiireistä elämäntilannetta sekä vaikeutta löytää yhteistä aikaa. Todettiin, ettei ongelma ole ratkaistavissa lääkkeiden avulla vaan edellyttäisi molemmilta liiallisen työmäärän vähentämistä ja yhteisen ajan etsimistä.

Ajatus tuntui aluksi molemmista mahdottomalta mutta pariterapian jatkuessa kumppanit oivalsivat ongelmansa liittyvän juuri ajankäyttöön ja olivat kiinnostuneita korjaamaan tilannetta. Viikonloppujen viettäminen yhdessä alkoi jo korjata

tilannetta ja parisuhde muuttui selvästi aiempaa paremmaksi. Pari totesi, että ilman yhteistä aikaa ei parisuhteessa voi olla myöskään läheisyyttä.

Jukka Virtanen, Sexpo säätiön toiminnanjohtaja

TAPAUS 10

Nainen 26-vuotias opiskelija, mies 30-vuotias maanviljelijä, seurustelleet puoli vuotta, tarkoitus avioitua ja perustaa perhe, jos parisuhde toimii hyvin. Nainen kokee koskettamisen, suutelemisen ja muunkin läheisyyden luontevana osana parisuhdetta, mutta mies on arka, ujo ja jännittää kaikenlaista koskettamista. Mies ei suostu edes puhumaan asiasta. Pari päättää hakeutua seksuaalineuvojan vastaanotolle.

Asiantuntijan kommentti: Vastaanotolla käydään läpi tilannetta molempien näkökulmasta. Aluksi mies on harvapuheinen mutta kolmannella vastaanottokerralla avautuu puhumaan. Hän kertoo välttelevänsä seksiä, koska pelkää epäonnistuvansa ja joutuvansa noloon tilanteeseen. Hän pelkää tulevansa hylätyksi koko asian takia. Miehellä on ollut myös paineita, koska oma suku odottaa uteliaan innokkaana avioliittoa ja lapsia perheeseen. Käy ilmi, ettei naiselle ole tullut mieleenkään jättää kumppaniaan tilanteen takia. Ahdistava jännite alkaa laueta ja mies kokee tilanteen helpottavaksi. Viiden käyntikerran jälkeen pari soittaa ja kertoo, etteivät enää tarvitse lisäkäyntejä. Homma on alkanut toimia.

Jukka Virtanen, Sexpo säätiön toiminnanjohtaja

TAPAUS 11

Eläkkeellä oleva aviopari, vaimo 75 vuotta, mies 78 vuotta, avioliitossa yli 50 vuoden ajan. Parisuhde on ollut aina rauhaisa, ei erityisemmin riitoja, kokevat eläneensä aina rakkausliitossa.

Viimeisen 10 vuoden aikana seksiä ei juuri lainkaan. Eivät ole kuitenkaan kokeneet tilannetta mitenkään ongelmallisena. Nyt kultahäiden yhteydessä mies on halunnut yllättää vaimonsa erityislahjalla ja käynyt tutun lääkärin vastaanotolla erektioheikkouden takia. Lääkäri on määrännyt ongelmaan reseptilääkettä.

Kultahääyönä mies yllättänyt vaimonsa kertomalla lääkkeestä ja kysynyt haluaisiko vaimo vielä seksiä hänen kanssaan. Vaimo on ollut asiasta ilahtunut ja he päättäneet kokeilla vieläkö lemmenleikki onnistuisi. Todenneet kuitenkin, ettei yhdyntä enää luonnistu lääkkeenkään avulla.

Seuraavan kuukauden aikana heillä on useita yrityksiä suuremmalla lääkeannoksella mutta aina sama lopputulos. Nainen ja mies olivat suhtautuneet kokeiluunsa ymmärtämyksellä ja pitäneet läheisyyttä ja rakkautta parisuhteessa seksiäkin tärkeämpänä. Tämän jälkeen tuttu lääkäri oli vielä ehdottanut toisen lääkkeen kokeilemista mutta

aviopari oli sitä mieltä, että he elävät hyvää parisuhdetta ilmankin sitä.

Jukka Virtanen, Sexpo säätiön toiminnanjohtaja

Ajankohtaista

TUTKIMUS: SUOMALAISNAISET ARVIOIVAT KUMPPANEIDENSA MIESKUNNON PAREMMAKSI KUIN MIEHET ITSE

Bayer Schering Pharma teetti Taloustutkimuksella Mieskuntobarometri-tutkimuksen kesän 2007 aikana. 645 mieheltä ja 837 naiselta ympäri Suomea kysyttiin, mistä mieskunto rakentuu. Miehiä pyydettiin lisäksi pisteyttämään oma mieskuntonsa, ja naiset antoivat arvosanan kumppaninsa kunnosta.

Suomalaisnaiset ovat miehiä tyytyväisempiä kumppaneidensa mieskuntoon. Miehet arvioivat omaa mieskuntoaan selvästi naisia varovaisemmin: vain 11 % miehistä pitää mieskuntoaan erittäin hyvänä, kun taas naisista vastaavan arvion antoi kumppanistaan 23 % eli lähes neljännes.

79 % eli reilusti yli kolme neljännestä suomalaisista 40–60-vuotiaista miehistä pitää mieskuntoaan kuitenkin vähintään suhteellisen hyvänä. Naiset ovat tästä samaa mieltä: samanikäisistä naisista kumppaninsa mieskuntoa pitää vähintään suhteellisen hyvänä 78 %.

MIESKUNTO RAKENTUU PEHMEISTÄ AINEKSISTA

Mieskunto on selvästi merkityksellinen asia: noin 90 % miehistä on sitä mieltä, että mieskunto on vähintään jonkin verran tärkeää. Mieskuntoon vaikuttavien tekijöiden suhteen molemmat sukupuolet ovat samoilla linjoilla. Tärkeimpinä mieskuntoon vaikuttavina asioina pidetään miehen itsetuntoa, fyysistä halua ja parisuhteen toimivuutta.

Pehmeät arvot nousevat pintaan mieskunnon
rakennusaineita määriteltäessä. Mieskunto yleensä yhdistetään siihen, että asiat elämässä ovat muutenkin kunnossa. Terveys, itsetunto ja parisuhteen hyvinvointi ovat varsin tärkeitä tekijöitä.

tiistai 11. syyskuuta 2007

Tiedät eläväsi vuotta 2007 kun:




1. epähuomiossa syötät PIN-koodisi mikroaaltouuniin

2. et ole enää vuosiin pelannut pasianssia oikeilla korteilla

3. tarvitset 15-numeroisen listan tavoittaaksesi puhelimitse kolmihenkisen perheesi

4. lähetät sähköpostia aivan vieressäsi istuvalle työtoverillesi

5. olet kadottanut yhteyden niihin ystäviisi, joilla ei ole sähköpostiosoitetta

6. tultuasi pitkän työpäivän jälkeen kotiin, vastaat puhelimeesi työpaikkasi nimellä

7. kotipuhelimella soittaessasi valitset nollan avataksesi linjan

8. olet istunut neljä vuotta samalla työpaikalla, mutta kolmen eri yrityksen palveluksessa

10. kaikissa TV-mainoksissa näkyy ruudulla www-osoite

11. huomaat kännykkäsi jääneen kotiin ja paniikissa käännyt takaisin noutamaan sitä

12. aamulla ylösnoustuasi katsot sähköpostisi ennen kuin juot aamukahvin

13. hymyillessäsi kallistat päätäsi ; -)

14. virnistelet tätä tekstiä lukiessasi

15. - mikä vielä pahempaa, jo tätä lukiessasi tiedät lähettäväsi tämän eteenpäin

16. olet liian kiireinen huomataksesi, että tästä listasta puuttuu kohta 9

17. käyt listan uudestaan läpi tarkistaaksesi puuttuuko se todella
....ja naurat...


Muuten:
Eräs eteläamerikkalainen tiedemies on pitkien ja mutkikkaiden tutkimusten jälkeen todennut, että seksuaalisesti epäaktiiviset henkilöt lukevat sähköpostinsa käsi hiirellä.
Älä suotta ota sitä enää pois..


lauantai 8. syyskuuta 2007

Armeijassa...






Puhelin soi Vekaranjärven autovarikolla. Nuorempi jääkäri vastasi ja kuuli määrätietoisen äänen kysyvän, montako toimintakuntoista autoa oli varikolla parast'aikaa.

Jääkäri luetteli maastokuorma-autojen, maastoautojen ja radioautojen tarkan määrän ja lisäsi, että niiden lisäksi paikalla oli komentajan Volvo, jolla tämä kävi huoraamassa _____:n vaimon kanssa.

Seurasi hiljaisuus, jonka katkaisi soittajan ääni:
-Tietääkö jääkäri, kenelle puhuu?
-En tiedä.
-Täällä on se huoraava komentaja!
-Tietääkö herra komentaja, kenelle te puhutte?
-En, jumaliste, alkoi komentaja jo kiihtyä.
-Oikein hyvä, vastasi jääkäri, ja sulki puhelimen.


torstai 6. syyskuuta 2007

Hatutus Kiertoon...







Lauantaiaamuna piipahdin leipomossa. Viivyin vain 5  minuuttia liikkeessä ja kun tulin ulos, näin lappuliisan  kirjoittamassa pysäköintivirhemaksua. Niinpä kävelin hänen luokseen ja sanoin tyynesti: "Hyvää huomenta, käväisin nopeasti leipomossa hakemassa viinereitä viikonlopun kunniaksi.

" Hän ei reagoinut mitenkään kommenttiini ja jatkoi vain lappunsa kirjoittamista. No siitähän minä vähän kiivastuin ja korotin ääntäni. "Hei haloo? Oletteko kuuro vai muuten kusipää? ,sanoin että käväisin vain leipomossa!" Hän katsoi minuun ja sanoi: " Mitä sitten; tähän ei saa pysäköidä ja sitä paitsi Teidän tulee hieman hillitä itseänne!

Pikkuhiljaa menetin hermoni kokonaan.... Niinpä haukuin häntä tyhmäksi nartuksi ja lisäksi sanoin hänelle vielä, että hän saisi tunkea kynänsä ja sakkolappunsa rumaan laihaan narkkarin perseeseensä. Silloin hänkin hermostui ja mumisi jotain, että perästä kuuluu ja kaikki tämä täyttää jo kunnialoukkauksen mitat.

Mutta kun minulla oli jo paineet purkautumassa niin en pidätellyt, vaan huusin vielä hänelle, että minkä ihmeen kunnian? Hänhän on paikkakunnan suurin huora! Ja jos tuntuu ettei siinä hommassa tienaa tarpeeksi, niin voisi pukeutua vaikka mieheksi ja myydä persettä. Kyllä varmaan joku epätoivoinen sokea homo hänet löytäisi.

Parkkipirkko noteerasi selvästi myös tämän herjauksen, punottaen ilmoitti lisäävänsä sen kanteeseensa ja kertoi, että haastelappu saapuu sitten ensi viikolla. No minullehan se oli aivan samantekevää... olinhan tullut leipomoon kävellen.




Viini Kulttuuri Sivistää...






Eri kansallisuuksista koostuva pöytäseurue oli tullut ravintolaan. He kukin tilasivat lasillisen viiniä, mutta kun viinit tuotiin, he huomasivat, että jokaisessa lasissa oli kärpänen.

Ruotsalainen vaati uutta viiniä samaan lasiin.

Englantilainen vaati uutta viiniä uuteen lasiin.

Suomalainen otti kärpäsen viinistä ja joi viinin.

Venäläinen joi viinin kärpäsineen.

Kiinalainen söi kärpäsen, mutta jätti viinin juomatta.

Juutalainen pyydysti kärpäsen ja myi sen kiinalaiselle.

Romaani joi kaksi kolmasosaa viinistä ja vaati sen jälkeen uutta viiniä.

Norjalainen otti kärpäsen ja lähti pyydystämään turskaa.

Irlantilainen jauhoi kärpäsen viinin sekaan ja lahjoitti juomansa englantilaiselle.

Amerikkalainen haastoi ravintolan oikeuteen ja vaati 65 miljoonan dollarin vahingonkorvauksia henkisistä kärsimyksistä.

Skotti tarttui kärpästä kurkusta ja karjui: Nyt jumalauta oksennat kaiken minkä joitkin!

Pohjalainen väitti, että se on demarien juoni ja pisti tarjoilijaa puukolla ilikiästi. Ei myöskään juonut viiniä koska se on homojen hommaa ja ihmetteli, missä vitussa se tilattu kossu viipyy.


keskiviikko 5. syyskuuta 2007

Ooppelisti...





 

Vaimo pyysi miestään menemään kioskiin hakemaan tupakkaa. Mies heitti   takin  päälle ja käveli kioskille vain huomatakseen sen olevan jo kiinni.

Hän päätti sen vuoksi mennä läheiseen pubiin käyttämään

tupakka-automaattia.Pubissa hän näki kauniin naisen, jonka kanssa mies alkoi jutella. He  ottivat muutaman oluen, yksi asia johti toiseen ja pian he olivatkin naisen asunnolla.

"Hauskanpidon" jälkeen mies huomasi, että kellohan oli jo kolme
yöllä ja sanoi: "Voi ei, on jo noin myöhä! Vaimoni tappaa minut! Onko sinulla moottoriöljyä?" Nainen antoi miehelle öljyä, jota mies alkoi hieroa  käsiinsä  ennen
kotiinsa menoa.

Miehen vaimo oli odottamassa ovensuulla ja hän oli  todella vittuuntunut.
"Missä helvetissä sitä ollaan taas oltu?!" vaimo huusi."No, se on nyt silleen kultaseni. Minä menin kiskalle, kuten pyysit, mutta paikka oli jo kiinni.

Niinpä menin pubiin käyttämään tupakka-automaattia.
Näin siellä pubissa todella upean typykän ja otimme muutaman paukun. Homma eteni niin, että yhthäkkiä huomasin olevani typykän asunnolla ja eikun sänkyyn," mies selitti.

"Ai niinkö? Näytäppäs käsiäsi minulle!" vaimo tiuskaisi.
Hän näki miehen kädet aivan öljyssä ja sanoi:

"Saatanan valehtelija!! Sinä menit taas rassaamaan sitä helvetin
ooppeliasi"