No Moro!
Olin tulossa Joensuusta Imatralle. Oli koko lauantai-illan
satanut sakeasti lunta.
Oritlammella, moottoritien juuri alkaessa, huomasin
takaatulevan rekan lähestyvän ripeästi.
Rekan siirryttyä viereeni ohituskaistalle huomasin
ihmeekseni, että rekkamies ajeli partaansa ajaessaan!
Rekan kiilattua eteeni jouduin jarruttamaan voimakkaasti,
jolloin voileivälläni olleet oliivit alkoivat pyöriä lattialle.
Yrittäessäni tavoittaa edes yhtä niistä näppeihini,
kännykkäni ei enää pysynyt korvan ja olkapään välissä,
vaan putosi penkin alle.
En yleensä provosoidu liikenteessä, mutta rahtarin teko
oli niin törkeä, että päätin osoittaa mielipiteeni siitä.
Onneksi Joensuussa olimme kaverini kanssa
vaihtaneet -85 1.6-litraseen Sierraani 2-litrasen,
joten vetämästäni asuntovaunusta huolimatta
pikku kauppakassini siirtyi ripeästi rekan rinnalle.
Laskin voileivän apukuskin penkille ja tavoitin
katsekontaktin rekkamieheen.
Nostaessani oikean käteni tervehdykseen,
keskisormeni osui taustapeilissä roikkuneeseen
Pirellin tyttökalenteriin, joka putosi etupenkkien
väliin kaataen siinä olleen viinipullon.
Vaikka pullossaoli vain tilkkanen jäljellä,
riitti se kastelemaan pilalleristikkolehden,
jonka olin ostanut Kiteeltä, ja jonka olin saanut jo
melkein täytettyä.
Sitten kännykkäni soi. Tavoittaakseni kännykkäni
penkin alta, en pystynyt enää ohjaamaan autoa
polvillani, vaan minun oli laskettava kahvimuki
kädestäni ja tartuttava rattiin vasemmalla kädelläni.
Yrittäessäni hapuilla puhelintani penkin alta,
käteni osui johtonippuun, jolloin ajovalot sammuivat.
Myös radio ja matka-TV vaikenivat.
Moottoritie oli valaistu, joten ajokaistat erottuivat
melko selvästi sakeasta lumisateesta huolimatta.
Kokeillessani äänimerkkiä, sähkölaitteet alkoivat
jälleen toimia, jaehdin juuri ja juuri nähdä SaiPa:n
tekemän hienon voittomaalin (2-1)Pelicaaneja vastaan.
Pääsin rivakasti rekan ohi. Juuri sopivasti ennen Niskan
poistumisramppia.
Myöhemmin kotona, asuntovaunussa olleet lapseni kertoivat, että
rekkakuski oli jatkanut partansa ajamista vielä ohituksemme
jälkeenkin.
Vielä seuraavanakin päivänä, vaihtaessani autooni talvirenkaita,
ihmettelin rekkakuskin törkeää ajotapaa.
Nimimerkki. Vituttaa nuo saatanan rekkakuskit
Olin tulossa Joensuusta Imatralle. Oli koko lauantai-illan
satanut sakeasti lunta.
Oritlammella, moottoritien juuri alkaessa, huomasin
takaatulevan rekan lähestyvän ripeästi.
Rekan siirryttyä viereeni ohituskaistalle huomasin
ihmeekseni, että rekkamies ajeli partaansa ajaessaan!
Rekan kiilattua eteeni jouduin jarruttamaan voimakkaasti,
jolloin voileivälläni olleet oliivit alkoivat pyöriä lattialle.
Yrittäessäni tavoittaa edes yhtä niistä näppeihini,
kännykkäni ei enää pysynyt korvan ja olkapään välissä,
vaan putosi penkin alle.
En yleensä provosoidu liikenteessä, mutta rahtarin teko
oli niin törkeä, että päätin osoittaa mielipiteeni siitä.
Onneksi Joensuussa olimme kaverini kanssa
vaihtaneet -85 1.6-litraseen Sierraani 2-litrasen,
joten vetämästäni asuntovaunusta huolimatta
pikku kauppakassini siirtyi ripeästi rekan rinnalle.
Laskin voileivän apukuskin penkille ja tavoitin
katsekontaktin rekkamieheen.
Nostaessani oikean käteni tervehdykseen,
keskisormeni osui taustapeilissä roikkuneeseen
Pirellin tyttökalenteriin, joka putosi etupenkkien
väliin kaataen siinä olleen viinipullon.
Vaikka pullossaoli vain tilkkanen jäljellä,
riitti se kastelemaan pilalleristikkolehden,
jonka olin ostanut Kiteeltä, ja jonka olin saanut jo
melkein täytettyä.
Sitten kännykkäni soi. Tavoittaakseni kännykkäni
penkin alta, en pystynyt enää ohjaamaan autoa
polvillani, vaan minun oli laskettava kahvimuki
kädestäni ja tartuttava rattiin vasemmalla kädelläni.
Yrittäessäni hapuilla puhelintani penkin alta,
käteni osui johtonippuun, jolloin ajovalot sammuivat.
Myös radio ja matka-TV vaikenivat.
Moottoritie oli valaistu, joten ajokaistat erottuivat
melko selvästi sakeasta lumisateesta huolimatta.
Kokeillessani äänimerkkiä, sähkölaitteet alkoivat
jälleen toimia, jaehdin juuri ja juuri nähdä SaiPa:n
tekemän hienon voittomaalin (2-1)Pelicaaneja vastaan.
Pääsin rivakasti rekan ohi. Juuri sopivasti ennen Niskan
poistumisramppia.
Myöhemmin kotona, asuntovaunussa olleet lapseni kertoivat, että
rekkakuski oli jatkanut partansa ajamista vielä ohituksemme
jälkeenkin.
Vielä seuraavanakin päivänä, vaihtaessani autooni talvirenkaita,
ihmettelin rekkakuskin törkeää ajotapaa.
Nimimerkki. Vituttaa nuo saatanan rekkakuskit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti